Penrosen laatat ovat tapa peittää taso jaksottomasti pienellä joukolla erilaisia monikulmioita. Ne ovat saaneet nimensä tällaisia laatoituksia 1970-luvulla tutkineen matemaatikko Roger Penrosen mukaan.[1]
Jaksottomalla peittämisellä tarkoitetaan sitä, ettei minkään samanlaisen pienen laattaryhmän suurempi ympäristö ole missään muualla aivan samanlainen vertailukohtansa kanssa. Toinen tapa havainnollistaa jaksottomuutta on piirtää alueen yli satunnaisesti asemoitu suora ja todeta suoralla olevia laattoja tarkastelemalla, ettei siinä esiinny toistamiseen samaa kuviota missään kohtaa suoraa.[1]
Taso voidaan peittää Penrosen laatoilla monilla tavoilla. Kaikki tällaiset tavat ovat jaksottomia, mutta ne saattavat olla symmetrisiä jonkin akselin suhteen tai niillä voi olla viisinkertainen rotaatiosymmetria, kuten oheisessa kuvassa. Jaksottomuus merkitsee sitä, että Penrosen laatoituksella ei ole siirtosymmetriaa. Toisin sanoen tasolta ei voida valita kahta sellaista kohtaa, että kummastakin mitattuna olisi aina samalla etäisyydellä ja samassa suunnassa samanlaiset ja samassa asennossa olevat laatat. Penrosen laattoja voidaan pitää kvasikiteen kaksiulotteisena vastineena.[1]