Persialainen miniatyyri (pers. نگارگری ایرانی, negārgari-ye Irāni) on pienikokoinen persialainen maalaus, joka tehty paperille, joko kirjan kuvituksena tai erillisenä taideteoksena. Sen tekniikat ovat verrattavissa länsimaiseen keskiaikaiseen ja bysanttilaiseen miniatyyriperinteeseen. Miniatyyrimaalauksesta tuli tärkeä lajityyppi persialaisessa taiteessa 1200-luvulla. Se sai vaikutteensa Euroopan lisäksi Kiinasta mongolivalloitusten jälkeen. Perinteen kukoistusaika oli 1400- ja 1500-luvuilla safavidien (1501–1736) valtakunnassa.
Vuonna 1510 timuridien maalauskoulu muutti Afganistanin Heratista Tabriziin Luoteis-Iranissa. Se alkoi tehdä kuvitettuja käsikirjoituksia. Merkittävä kuvitettu teos oli Šahname eli "Kuninkaiden kirja", joka sisälsi yli 250 maalausta. Koulun johtaja Bihzad (n. 1455/60–1535) oli aikansa suurin maalari. Hänen kuoltuaan aiheet muuttuivat emotionaalisemmiksi ja esittivät usein yksityiselämän tapahtumia.[1]
Perinne jatkui länsimaisen vaikutuksen alaisena tämän jälkeenkin, ja sillä on myös moderneja edustajia. Persialainen miniatyyri vaikutti miniatyyritaiteen leviämiseen myös Osmanien valtakuntaan sekä suurmogulien valtakuntaan Intian niemimaalle.