Pohjois-Amerikan subarktisen alueen intiaanit

Pohjois-Amerikan subarktisen alueen intiaanit asuvat pääosin Kanadan havumetsävyöhykkeellä ja jakautuvat pääosin itäiseen algonkin- ja läntiseen athabasca-ryhmiin^[1][2]. Tunnettuja subarktisia heimoja ovat athabascoihin kuuluvat tananat, slaveyt eli orjaintiaanit, Karhujärven intiaanit (bearlaket), dogribit eli koiran kylkiluut ja dene sulinet eli chippewat. Algonkineista tunnetaan muun muassa innut, creet ja ojibwat. Newfoundlandin saarella elivät beothukit, jotka eivät kuulu kumpaankaan kieliryhmään.

Monesti Kanadan ja Alaskan subarktisen havumetsäalueen intiaanit elivät metsästyksellä, kalastuksella ja marjojen keräilyllä. Pääasiallinen suurriista oli hirvi ja karibu^[3]. Monilla alueilla subarktiset heimot liikkuivat omalla heimoalueellaan pieninä ryhminä sinne, mistä riistan parhaiten sai. Kesällä saatettiin metsästää karibua tundralla, joinain toisina vuodenaikoina kalastaa jne.

Eurooppalaiset alkoivat levittäytyä subarktiselle alueelle 1600-luvulla. Monia intiaaneja kuoli tällöin eurooppalaisten mukanaan tuomiin sairauksiin. Monien intiaanien elämä muuttui, kun he rupesivat valkoisille turkiksia myyviksi metsästäjiksi. He saivat vastapainoksi eurooppalaisilta muun muassa ruutiaseita, rautaisia työkaluja ja kankaita vaatteitten tekoa varten. Turkisten pyydystys oli niin tehokasta, että 1700-luvun alussa oli eteläiseltä subarktiselta alueelta metsästetty suurin osa turkisriistasta pois. Alussa siirtomaavallat Ranska ja Englanti kilpailivat Itä-Kanadassa turkiskaupasta, ja vetivät intiaanit mukaansa keskinäiseen kamppailuunsa. Creet alkoivat eräässä vaiheessa vallalta toisilta intiaaniheimoilta vallaten heimojen välisiä tyhjiä alueita ja myös sotien. Perinteiset heimojen elämäntavat ja uskomukset hävisivät tai kärsivät suuresti. 1800-luvun puoliväliin mennessä suurriista, karibu ja hirvi olivat hävinneet suurelta osalta alueelta, ja ihmiset elivät pääosin aiemmin väheksytyillä jäniksillä ja kaloilla, joissa oli vähän rasvaa ja vitamiineja. Tämä lisäsi intiaanien altistumista sairauksille. He eivät voineet enää valmistaa perinteisesti turkisvaatteita^[4]. Turkisyhtiöitten lisäksi alueella liikkuivat lähetyssaarnaajat. Läntiselle subarktiselle alueelle eurooppalainen kulttuuri levisi vasta 1860-luvulla. Intiaaneja eurooppalaistettiin 1900-luvulla rakentamalla eurooppalaismallisia kyliä ja kouluttamalla lapsia kaukana kotoaan sijaitsevissa sisäoppilaitoksissa. 1960-luvulta alkaen Kanadan intiaanit ovat alkaneet yhä äänekkäämmin vaatia omistusoikeuksia maahan, jossa ovat perinteisesti eläneet.

1. ↑ Lips 1988, s. 23.
2. ↑ Legay 1995, s. 85.
3. ↑ Kero 1986, s. 185.
4. ↑ An Introduction to North America's Native People Subarctic Culture Area cabrillo.edu. (englanniksi)