Ponyo rantakalliolla

Ponyo rantakalliolla
崖の上のポニョ
Gake no ue no Ponyo
Ohjaaja Hayao Miyazaki
Käsikirjoittaja Hayao Miyazaki
Tuottaja Toshio Suzuki
Säveltäjä Joe Hisaishi
Kuvaaja Atsushi Okui
Leikkaaja Hayao Miyazaki
Takeshi Seyama
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö Studio Ghibli
Levittäjä Tōhō
Netflix
HBO Max
Ensi-ilta 19. heinäkuuta 2008
Kesto 101 minuuttia
Alkuperäiskieli japani
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Ponyo rantakalliolla (jap. 崖の上のポニョ, Gake no ue no Ponyo) on 19. heinäkuuta 2008 maailmanensi-iltansa saanut Tōhōn levittämä ja Studio Ghiblin tuottama japanilainen animaatioelokuva, jonka on ohjannut Hayao Miyazaki. Se on Henkien kätkemän jälkeen seitsemään vuoteen ensimmäinen elokuva, jossa Miyazaki on vastannut sekä alkuperäisideasta, ohjauksesta että käsikirjoituksesta. Elokuvan yksityiskohdat julkistettiin virallisesti 19. maaliskuuta 2007. Elokuvan Suomen-ensi-ilta oli 25. syyskuuta 2009.

Elokuva sijoittuu pieneen merenrantakaupunkiin ja kertoo ihmiseksi haluavan kalanpoikasen Ponyon ja kaupungissa asuvan viisivuotiaan Sōsuke-pojan tarinan. Elokuva muistuttaa tarinaltaan H. C. Andersenin satua Pienestä merenneidosta, mutta siinä on sanottu olevan paljon japanilaistyyppisiä aineksia.[1]

  1. Sankei shinbun: Miyazaki Hayao kantoku no shinsaku ”Gake no ue no Ponyo” rainatsu kōkai e SankeiWeb. 19.3.2007. Arkistoitu 29.3.2007. Viitattu 20.3.2007. (japaniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne