Prolatiivi on suomen kielessä esiintyvä sananjohdostyyppi, joka ilmaisee toiminnan väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa.[1] Johdin on -(i)tse, esimerkiksi maitse "maata pitkin, maareittiä".
Prolatiivijohdokset ovat adverbeja. Johdoksen kantana on tyypillisesti substantiivi tai muu nominivartalo; eräissä adpositioina toimivissa prolatiiveissa ei ole nominikantaa (esimerkiksi alitse).[1]
Prolatiivi muistuttaa jossain määrin paikallissijaa. Varsinaisista sijamuodoista sen erottaa vähäisempi produktiivisuus: prolatiivin voi muodostaa vain eräistä määrätyyppisistä substantiiveista.[2] Prolatiiviin ei myöskään liity kongruoivaa eli prolatiivimuotoista määritettä, esimerkiksi adjektiivia.[1]
Esimerkkejä prolatiivista:
Oikeastaan produktiivisuus on isompi kuin kielioppiohjeissa yleensä väitetään, koska uusia, epätavallisia -itse-loppuisia sanoja voi periaatteessa muodostaa monista muistakin sanoista. Usein ne ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän humoristisia tai vanhahtavia tai runollisia: