Prospektiteoria

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Prospektiteoria (engl. Prospect Theory) on psykologiaa sekä taloustieteitä yhdistävä käyttäytymistaloustieteellinen malli inhimillisestä päätöksenteosta epävarmuuden vallitessa. Prospektiteorian ovat kehittäneet psykologi Daniel Kahneman ja kognitiotieteilijä Amos Tversky vuonna 1979 julkaistussa tieteellisessä artikkelissa nimeltä Prospect Theory: An Analysis of Decision under Risk. Tutkijoiden Kahneman & Tversky (1979) kehittämä prospektiteoria on heidän mukaansa "sopivampi" deskriptiivinen vaihtoehto kuvaamaan taloudellisten toimijoiden päätöksentekoa, kuin taloustieteen normatiivinen valtavirtanäkemys odotetun hyödyn teoriasta.^[1] Tutkijoiden mukaan sijoittajat tekevät ennemminkin päätöksiä perustuen voittojen ja tappioiden mahdolliseen arvoon, kuin itse lopputulokseen.^[1] Kahneman & Tversky (1979) perustelevat myös, että näihin sijoituspäätöksiin päädytään odotetun hyödyn teorian aksioomien orjallisen noudattamisen sijaan heuristisia prosesseja hyödyntämällä.^[1] Toisin kuin normatiiviset teoreettiset mallit, jotka pyrkivät määrittelemään sitä miten asioiden tulisi olla, deskriptiivinen prospektiteoria yrittää havainnollistaa sitä miten taloudelliset toimijat oikeasti tekevät päätöksiä rahoitusmaailmassa. Teoria on ollut keskeisessä roolissa niin sanotun behavioristisen rahoituksen koulukunnan synnyssä, ja sitä on myös kuvailtu "mullistavaksi" tai "uraauurtavaksi".^[2] Psykologi Kahneman palkittiin työstään taloustieteiden Nobel-palkinnolla vuonna 2002 yhdessä laboratorio-oloissa tehtäviin kokeisiin erikoistuneen Vernon Smithin kanssa.

1. ↑ ^{a b c} Daniel Kahneman & Amos Tversky: Prospect Theory: An Analysis of Decision under Risk. Econometrica, 1979, nro 2, s. 263–291. doi:10.2307/1914185 Artikkelin verkkoversio.
2. ↑ Eldar Shafir & Robyn A. LeBoeuf: Rationality. Annual Review of Psychology, 2002, nro 1, s. 491–517. doi:10.1146/annurev.psych.53.100901.135213 ISSN 0066-4308 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)