Puukko on yksiteräinen varsinaisesti työkaluna käytettävä veitsi, jonka kara on upotettu noin terän pituiseen päähän[1]. Erotukseksi muista veitsistä suomalaisen puukon yhteydessä karaa kutsutaan ruodoksi ja päätä tavallisesti kahvaksi. Ilmaus yksiteräinen kertoo, että terän toinen reuna on teroittamaton erotukseksi esimerkiksi tikarista.
Puukolla veistetään ja vuollaan, kairataan ja kaiverretaan, nyljetään riistaeläimiä ja perataan kalaa, paloitellaan saalista. Taitava käyttäjä tuottaa sillä kauniisti leikattuja käyttöesineitä, morsiuslahjojakin.[2] Retkeilijä voi puukkonsa avulla muun muassa rakentaa tarvittaessa yöpymissuojan, sytyttää nuotion, ruokailla ja päästä ylös avannosta.[3]
Puukko on esimerkiksi rakennusmiesten, puuseppien ja eränkävijöiden suosima työkalu. Puukkoa käytetään myös teräaseena ja se on nykyisin myös keräilyesine.