Pyykkilauta eli pesulauta[1] on pyykin käsinpesussa käytettävä työkalu. Se muodostuu puisesta tai metallisesta suorakulmaisesta kehyksestä, jonka keskellä on vierekkäisiä harjanteita sisältävä levy. Perinteisesti levy voi olla tehty puurimoista tai uurretusta puulevystä,[2] aallotetusta sinkkipellistä, messingistä tai lasista. Nykyaikaisimpia pyykkilautamateriaaleja ovat muovit.
Perinteisen pyykkilaudan puukehyksen pystyrimat jatkuvat yleensä alaspäin lyhyinä jalkoina, joiden varassa pyykkilautaa pidetään pesusaavin pohjalla niin, että pyykistä puristuva pesuliuos valuu takaisin pesusaaviin.
Pesuaineliuoksessa liotetun pyykin hankaaminen pyykkilautaa vasten irrottaa likaa kankaan pinnasta ja pakottaa pesuliuosta kankaan läpi, jolloin lika irtoaa tehokkaasti. Emännän tietokirja vuodelta 1958 neuvoo pyykin liottamiseen 4–10 tunnin ajan kylmässä pesuliuoksessa, minkä jälkeen pyykkiä hangataan pesulautaa vasten ensin haaleassa, sitten kuumemmassa pesuliuoksessa. Lopuksi pyykki keitetään pyykkipadassa ja huuhdellaan useaan kertaan puhtaalla vedellä.[1] Menetelmä sopii valkopyykille eli liinavaatteille ja muille lämpöä ja kulutusta kestäville puuvilla- ja pellavavaatteille, ei välttämättä nykyajan värikkäille keinokuituvaatteille.
Vauraissa maissa pyykkilaudan ovat syrjäyttäneet pesukoneet, mutta kehittyvissä maissa pyykkilautaa käytetään yhä paljon. Pyykkilauta on suosittu myös kesämökkioloissa sekä sotilaiden ja muiden liikkuvaa leirielämää vietävien keskuudessa. Pyykkilautaa käytetään myös huovutuksessa.[3]
<ref>
-elementti; viitettä martat
ei löytynyt