Raimo Heinonen

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Melbourne 1956 joukkuekilpailu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Antwerpen 1965 hyppy

Raimo Yrjö Heinonen (s. 29. toukokuuta 1935 Turku) on suomalainen entinen voimistelija ja olympiamitalisti.

Heinonen sai olympiapronssia Melbournen kesäkisoissa 1956 telinevoimistelun joukkuekilpailussa. Hän sijoittui 12-ottelussa 37:nneksi ja yksittäisistä telineistä parhaiten rekillä 18:nneksi. Olympiakisoihin Heinonen osallistui myös Roomassa 1960 ja Tokiossa 1964.

Viidensissä EM-kisoissaan 1965 Heinonen saavutti hypyssä hopeaa. MM-kisoihin hän osallistui kahdesti.

Oman urheilu-uransa jälkeen Heinonen on toiminut Suomen Voimisteluliiton päävalmentajana 1967–1969 ja urheilun järjestötehtävissä muun muassa Suomen Voimisteluliiton ja Suomen Voimistelusäätiön hallituksessa. Turun Urheiluliiton puheenjohtajana hän toimi 19782004. Hän sai ansioistaan SLU:n vuoden seurajohtajapalkinnon 2004. Heinoselle myönnettiin liikuntaneuvoksen arvonimi vuonna 2005[1].

Raimo Heinosen poika Jari Heinonen voitti voimistelussa 23 Suomen mestaruutta 1980-luvulla. Jari Heinosen tyttäristä Marianne (myöh. Sjöroos) on ryhmäaerobicin maailmanmestari vuodelta 2004, Pauliina (myöh. Ojansivu) on saavuttanut näytösvoimistelussa PM-pronssia ja SM-kultaa sekä kilpaillut myös cheerleadingissa ja Johanna on myös kilpaillut aerobicissa[2].

  1. Arponen, Antti O.: Liikuntaneuvoksia on monenlaisia ja monentasoisia. Urheilutietäjän kesä, 2012, s. 64. Suomen urheilutietäjät ry..
  2. Saivosalmi, Kirsi: Kärrynpyöriä neljässä sukupolvessa. Turun Sanomat, 24.5.2019, s. 14.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne