Rangaku (jap. 蘭学; suom. hollantilainen oppi) tarkoittaa Japanissa Edo-kaudella länsimaisten kontaktien kautta kehittynyttä tiedettä. Vuosina 1641–1853 maa oli suljettu ulkomaalaisilta Tokugawa-shōgunaatin harjoittaman eristäytymispolitiikan (sakoku) vuoksi, ja länsimaista teknologiaa ja lääketiedettä pääsi maahan lähinnä alankomaalaisen Dejiman kauppasaaren kautta.
Rangakun avulla Japani pysyi mukana Euroopassa tapahtuneen tieteellisen vallankumouksen tuomassa kehityksessä, ja se auttoi maata rakentamaan pohjan tieteen harjoittamiselle teoriassa ja käytännössä. Rangaku auttaa selittämään Japanin onnistumista radikaalissa ja nopeassa modernisoitumisessaan sen jälkeen, kun maa oli avautunut ulkomaailmalle vuonna 1854.