Rifaat Ali al-Assad (arab. رفعت علي الأسد, Rifa‘at ‘Alī al-’Asad; s. 22. elokuuta 1937) on syyrialainen poliitikko ja komentaja. Hän on Hafiz al-Assadin nuorempi veli ja Bašar al-Assadin setä.[1]
Al-Assad toimi aikoinaan Syyrian varapresidenttinä ja Syyrian asevoimien upseerina.[2] Hän komensi islamistisen opposition kansannousun tukahduttaneita prikaateja Haman joukkomurhan aikana helmikuussa 1982.[1][2] Hän sai kutsumanimen “Haman teurastaja”.[2] Vuonna 1984 al-Assad joutui lähtemään maanpakoon, sillä häntä epäiltiin vallankaappausyrityksestä veljeään vastaan. Tätä ennen hän oli spekulaatioissa esiintynyt mahdollisena tulevana veljensä seuraajana Syyrian johdossa.[1]
Al-Assad vietti aikaa maanpaossa ollessaan Sveitsissä ja Ranskassa.[2] TRIAL International teki marraskuussa 2013 kantelun saatuaan tietää al-Assadin oleskelusta Sveitsin maaperällä. Hänestä avattiin tutkinta 19. joulukuuta 2013.[1] Hän oli asunut geneveläisessä hotellissa.[2] Lokakuussa 2021 al-Assad palasi Syyriaan.[1] Hänestä tehtiin kansainvälinen pidätysmääräys vuonna 2022, ja hänet asetettiin Sveitsissä poissaolevana syytteisiin sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan vuonna 2024.[2]