Robert Siodmak | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 8. elokuuta 1900 Dresden, Saksan keisarikunta |
Kuollut | 10. maaliskuuta 1973 (72 vuotta) Locarno, Sveitsi |
Ammatti | elokuvaohjaaja |
Puoliso | Bertha Odenheimer (1933–1973) |
Ohjaaja | |
Aktiivisena | 1929–1969 |
Tunnetuimmat ohjaukset |
Tappajat Aavenainen Kierreportaat |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Robert Siodmak (8. elokuuta 1900 Dresden, Saksa – 10. maaliskuuta 1973 Locarno, Sveitsi) oli saksalainen elokuvaohjaaja. Hän syntyi juutalaiseen perheeseen Dresdenissä, mutta joutui jättämään maansa kansallissosialismin aikana. Hän muutti Pariisin kautta Yhdysvaltoihin, jossa hän saavutti suurimmat menestyksensä.
Siodmakin ensimmäisenä elokuvana pidetään mykkäelokuvaa Ihmisiä sunnuntaina (Menschen am Sonntagia, 1929). Hollywoodiin saapumisensa jälkeen hänestä tuli yksi film noirin johtavista nimistä, ja hän oli vuonna 1947 ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi.
Siodmak voitti Kultaisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 1955.
Siodmak ohjasi viimeisen elokuvansa 1960-luvun lopulla. Hän vietti viimeiset vuotensa Sveitsissä, jossa hän kuoli sairauskohtaukseen 72 vuoden ikäisenä 10. maaliskuuta 1973. Hän oli jäänyt leskeksi vain hieman aiemmin, 20. tammikuuta.