Robert Koch | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. joulukuuta 1843 Clausthal-Zellerfeld |
Kuollut | 27. toukokuuta 1910 (66 vuotta) Baden-Baden |
Koulutus ja ura | |
Väitöstyön ohjaaja | Georg Meissner ja Rudolf Virchow |
Oppilaat | Johannes Andreas Grib Fibiger, August von Wassermann, Alexander Crever Abbott ja John Addison Fordyce |
Tutkimusalue | Mikrobiologia |
Palkinnot | Nobelin lääketieteen palkinto (1905) |
Nimikirjoitus |
|
Robert Koch (11. joulukuuta 1843 Clausthal-Zellerfeld – 27. toukokuuta 1910 Baden-Baden)[1] oli saksalainen lääkäri, nobelisti ja mikrobiologian uranuurtaja. Koch valmistui lääkäriksi Göttingenin yliopistosta vuonna 1866. Hänen anatomian professorinsa Jacob Henle oli esittänyt teorian, jonka mukaan tarttuvat taudit ovat elävien loiseliöiden aiheuttamia. Koch sai luultavasti häneltä innoituksen tutkia mikrobiologiaa.
Kochin tieteellinen ura alkoi, kun hän toimi lääkärinä Wollsteinissa. Noina aikoina pernarutto oli karjan vitsauksena. Koch kiinnostui aiheesta ja pystytti kotiinsa alkeellisen laboratorion. Vuosien työn jälkeen hän pystyi osoittamaan, että pernaruton saa aikaan maaperässä elävä bakteeri. Hän onnistui eristämään bakteerin, viljelemään sitä ja osoittamaan, että kyseinen bakteeriviljelmä aiheuttaa hiirille pernaruton.
Kochin pernaruttoa koskevien tutkimusten tulokset julkaistiin vuonna 1876, ja hän alkoi saada mainetta. Koch sai viran Berliinissä ja oikean laboratorion. Hän jatkoi bakteriologisia tutkimuksia ja eristi muun muassa koleraa aiheuttavan vibriobakteerin. Vuonna 1882 hän löysi tuberkuloosia aiheuttavan Mycobacterium tuberculosis -bakteerin. Hänelle myönnettiin lääketieteen ja fysiologian Nobelin palkinto vuonna 1905.[2]
Kochin työn uraauurtava merkitys liittyy infektiotautien tutkimukseen ja yleiseen bakteriologiaan. Koch oli ensimmäinen mikrobiologi joka ymmärsi, että bakteerien tutkimuksessa on välttämätöntä saada aikaan puhdasviljelmä, jossa on vain yksi bakteerikanta. Hän laati myös niin kutsutut Kochin postulaatit, jotka edelleen ovat käytössä, kun tutkitaan tietyn taudin mahdollista mikrobiologista alkuperää.
Hän ja Louis Pasteur kehittivät 1880-luvulla menetelmiä, joilla mikrobit voitiin hävittää välineistä. He ymmärsivät lämmön merkityksen mikrobien tuhoamisessa ja totesivat kostean lämmön tehokkuuden. Kuuma vesihöyry ei vahingoittanut materiaaleja, ja sillä voitiin tuhota myös itiöitä. Ensimmäiset paineastiat, jotka muistuttivat kotitalouksissa käytettäviä painekattiloita, otettiin tuolloin käyttöön. Desinfektiolla oli edelleen kaksi päälinjaa, joista toinen liittyi leikkauksiin ja sairaalahygieniaan, toinen tartunta- ja kulkutautien ehkäisyyn. Koch vaikutti ehdotuksillaan desinfioimiskäytännön muuttumiseen.[3]