Roberto Benigni | |
---|---|
Roberto Benigni palkittuna Ternin Manifestazioni valentiniane -tapahtumassa vuonna 2006. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 27. lokakuuta 1952 Castiglion Fiorentino, Italia |
Ammatti | ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja |
Ohjaaja | |
Tunnetuimmat ohjaukset | Kaunis elämä |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Roberto Benigni (s. 27. lokakuuta 1952 Castiglion Fiorentino, Italia) on italialainen elokuva- ja televisionäyttelijä sekä -ohjaaja. Hänet tunnetaan tragikomediastaan Kaunis elämä, jonka hän on ohjannut, käsikirjoittanut ja jossa hän näyttelee itse pääosaa.
Kaunis elämä toi Benignille Oscar-palkinnon parhaasta miespääosasta. Lisäksi hän oli ehdolla parhaasta ohjauksesta ja parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Benigni sai roolisuorituksestaan myös muun muassa Baftan ja SAG-palkinnon.[1][2]
Italiassa Benigni tuli kuuluisuuteen 1970-luvun televisiosarjasta Televacca, joka kuitenkin hyllytettiin sensuurin takia.[3]
Benigni on tehnyt pääasiassa töitä italialaisen elokuvan parissa, mutta on näytellyt myös muualla, esimerkiksi kolmessa amerikkalaisen Jim Jarmuschin ohjaamassa elokuvassa, Down by Law, Night on Earth ja Kahvia ja tupakkaa.