Ruumiinrangaistus

Ruumiinrangaistus on yksilölle hänen tekemänsä oikeudenloukkauksen vuoksi määrätty rangaistus, joka kohdistuu hänen ruumiilliseen koskemattomuuteensa. Ruumiillisen kurituksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole hengen riistäminen. Ruumiinrangaistuksen ilmenemismuotoja ovat jonkin ruumiinosan tai kyvyn poistaminen tai vain kärsimyksen aiheuttaminen. Rangaistuksena voi esimerkiksi olla kielen, korvien, nenän tai käden irtileikkaaminen, ruhjominen tai polttaminen tai silmien puhkaiseminen.^[1]

Ruumiinrangaistus oli tavallinen rangaistusmuoto vielä uuden ajan alussa, mutta länsimaissa siitä luovuttiin yleisesti 1700-luvun alkupuoliskolla lukuun ottamatta raipparangaistusta. Ruotsissa ja Suomessa ruumiinrangaistus saatettiin vuoden 1734 lain mukaan tuomita vain kuolemanrangaistuksen koventamiskeinona.^[1]

Suomen vuoden 1889 rikoslaki ei enää tuntenut raipparangaistusta, mutta rangaistusten täytäntöönpanoasetuksen nojalla voitiin vankeja kurittaa enintään 25 lyönnillä vuoteen 1944 saakka.^[2]

Joissakin maissa vapausrangaistuksia on pyritty koventamaan kärsimystä tuottavilla toimilla. Tällöin on käytetty esimerkiksi ravinnon vähentämistä tai kovaa makuualustaa.^[1] Suomessa vesileipärangaistus oli käytössä vuoteen 1975,^[3] joskaan ei sanan varsinaisessa merkityksessä vuoden 1946 lainmuutoksen jälkeen vaan yksinäishuoneessa kärsittävän rangaistuksen koventamisena.^[4][5]

1. ↑ ^{a b c} Otavan iso tietosanakirja, osa 7, palstat 770–771. Helsinki: Otava 1964
2. ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 7, palsta 178. Helsinki: Otava 1964
3. ↑ Venla Abney, Kunnon vanki s. 5 Pro gradu, Helsingin yliopisto 2016
4. ↑ Vesileipävankeus. Facta 2001, osa 18, palsta 135. Helsinki: WSOY 1981 ISBN 951-0-10239-3
5. ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 9, palsta 1819–1820. Helsinki: Otava 1965