Ryhti tarkoittaa ihmisen luisen tukirangan muotoa eri asennoissa jalkaterästä hartioihin.[1] Myös pään asento on osa ryhtiä.
Selkärangan mahdollisimman peilisymmetrinen asento on tärkeä selän hyvinvoinnille[2], koska rankaan ei muodostu tällöin epäsymmetrisistä mutkista johtuvaa kuormituksen epätasaista jakautumista. Perinteisesti on ajateltu, että myös sivusuunnassa suora ryhti suojaisi esimerkiksi selkäkivulta. Tutkimusnäyttö ei tue kuitenkaan kyseistä teoriaa. Viereisen kuvan mukainen istuminen perinteisesti suositellussa suoraselkäisessä ja lievän lannenotkon säilyttävässä asennossa korreloi naisilla päin vastoin niskakivun myöhemmän esiintyvyyden kanssa, kun taas kaikkein lysyimmässä asennossa istuneilla esiintyy vähiten selkäkipua. Miehillä taas ei ole havaittu minkäänlaista korrelaatiota istuma-asennon ja selkä- tai niskakipujen välillä. Miehillä istuma-asennolla on vaikutusta vain siinä tapauksessa, että heidän selkänsä on jo kipeytynyt. Tällöin kannattaa istua niissä asennoissa, joka tuottavat vähiten kipua.[3]
Selkä suorassa istuminen parantaa tutkimusten mukaan kuitenkin mielialaa ja itsetuntoa[4].