Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Santana Lopez on kuvitteellinen televisiohahmo FOXin televisiosarjassa Glee, joka yhdistelee draamaa, komediaa ja musikaalia. Hahmoa näyttelee näyttelijä Naya Rivera. Hahmo esiintyy sarjassa ensimmäisestä jaksosta lähtien (esitettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa 19. toukokuuta 2009). Hahmon kehittivät Gleen luojat Ryan Murphy, Brad Falchuk ja Ian Brennan. Hahmo esitettiin hiukan sivussa olevana "vastustajana" ja Quinn Fabrayn (Dianna Agron) apurina ensimmäisissä jaksoissa, mutta Santana kasvoi merkittävämmäksi osaksi sarjaa ensimmäisen kauden aikana. Toisella kaudella Santanalla on suurempia juonikuvioita, kuten hänen romanttiset tunteensa parasta ystäväänsä Brittany Pierceä (Heather Morris) kohtaan. Rivera, joka on jatkuvasti kannattanut rakkaustarinaa Santanan ja Brittanyn välillä, on vastaanottanut kehuja esityksestään Santanana, kuten myös laulutyöstään lukuisissa lauluissa, jotka sarjan kuoro eli New Directions on esittänyt.
Santana, Quinn ja Brittany esitellään kolmena suosituimpana cheerleaderina kuvitteellisessa William McKinley -koulussa, joka sijaitsee Limassa, Ohiossa. Sue Sylvester, cheerleading-joukkue Cheeriosin valmentaja käskee Santanan liittyä koulun showkuoroon, jotta Sue voisi Santanan kautta vakoilla kuoron toimintaa. Sarjan edetessä Santana alkaa pitää kuoron jäsenistä ja sanoo olevansa kuorossa, koska hän oikeasti pitää siitä. Santanalla sarjassa on monia suhteita: hän muun muassa tapailee vähän aikaa Noah Puckermania (Mark Salling), vie Finn Hudsonin (Cory Monteith) neitsyyden, ja harrastaa seksiä säännöllisesti parhaan ystävänsä Brittanyn kanssa. Toisella kaudella avataan laajemmin syitä siihen, miksi Santana kohtelee muita vihamielisesti ja harrastaa jatkuvasti irtosuhteita. Santanan paljastetaan kamppailevan romanttisten tunteidensa kanssa parasta ystäväänsä Brittanya kohtaan. Myöhemmin Santanalla on hankaluuksia hyväksyä olevansa lesbo. Hahmon tarinan kehitys sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta ja sarjan katsojilta.