Saostaminen (kemia)

Saostaminen (precipitation) on kemiallinen erotusmenetelmä, jolla pyritään erottamaan tutkittava tai analyysiä häiritsevä yhdiste pois näytteestä. Saostaminen tapahtuu lisäämällä tutkittavaan näytteeseen reagenssia, joka reagoi tutkittavan tai häiritsevän aineen kanssa muodostaen saostuman eli presipitaatin. Esimerkiksi kaliumjodidin (KI) lisääminen lyijynitraattiliuokseen (Pb(NO3)2) saa aikaan seuraavanlaisen reaktion:

2 KI(aq) + Pb(NO3)2(aq) → 2 KNO3(aq) + PbI2

Reaktiossa vesiliukoiset (vesiliuoksia merkitty aq) kaliumjodidi ja lyijynitraatti reagoivat keskenään, jolloin muodostuu veteen liukenevaa kaliumnitraattia ja astian pohjalle saostuu lyijyjodidia (saostumaa merkitty ↓).

Saostamisessa tärkeintä on näytteestä poishaluttavan aineen kerääminen mahdollisimman huolella, minkä vuoksi kemiallisissa analyyseissä liuosta suodatetaan useamman kerran. Yleensä saostaminen suoritetaan kuumille ja laimeille liuoksille, jotka ovat usein alkuvaiheessa happamia. Saostamisessa on kuitenkin otettava huomioon myös aineiden ionitulo, jonka arvo ei saa ylittää liukoisuustulon arvoa. Muutoin saostuvan aineen ja liuoksen välinen tasapainotila ei asetu ja saostumaa ei välttämättä muodostu.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne