Sepsis

Sepsis (myös yleisinfektio, verenmyrkytys) on tila, jossa mikrobi-infektio aiheuttaa vaikean yleistyneen ja sääntelemättömän tulehdusvasteen ja äkillisiä elinhäiriöitä.

Tehohoitoa vaativan sepsiksen ilmaantuvuus on Suomessa noin 6 tapausta 10 000 henkilöä kohti vuosittain. Bakteerit aiheuttavat lähes kaikki tapaukset, sienet pienen osan. Erilaiset mikrobien tartuntateitä lisäävät ja immuunijärjestelmää heikentävät tekijät sekä paikalliset infektiot lisäävät sepsiksen kehittymisen riskiä.

Sepsiksen yleistyneeseen tulehdusvasteeseen liittyy kehon lämpötilan muutos, sykkeen ja hengitystaajuuden kasvu sekä veren leukosyyttien määrän kasvu ja kypsymishäiriö. Tilan edetessä kehittyy yksi tai useampia elinhäiriöitä, kuten akuutti hengitysvajaus, verenkiertovajaus (septinen sokki) ja munuaisvaurio. Tila aiheuttaa tyypillisesti oirekuvan, jossa potilas on epätavallisen sairaudentuntoinen ja huonokuntoinen, potilas kärsii kivuista, vilunpuistatuksista, horkasta ja pahoinvoinnista sekä potilaan iho on kylmä ja sinilaikukas (ns. marmoroitunut) ja iholla on petekioita ja suurempia verenpurkaumia.

Sepsiksen diagnoosi perustuu alkuvaiheessa esitietoihin ja kliiniseen tutkimukseen ja kuuluu tämän jälkeen yleensä sairaalaan, erikoissairaanhoitoon ja tehohoitoyksikköön. Keskeisiä menetelmiä diagnostiikassa ovat peruselintoimintojen fysiologinen seuranta ja laboratorio- ja kuvantamistutkimukset. Ennen mikrobilääkehoidon aloitusta otetaan laskimosta verinäytteet veriviljelytutkimusta varten. Sepsiksen hoito perustuu varhain aloitettuun nestehoitoon balansoidulla elektrolyyttiliuoksella, muuhun peruselintoimintoja tukevaan hoitoon (esim. vasoaktiivisilla lääkkeillä), mikrobilääkehoitoon (esim. kefuroksiimilla tai laajakirjoisilla beetalaktaameilla) ja infektiofokusten hoitoon.