Tämä artikkeli käsittelee skandinaavisen mytologian sankaria. Etunimestä Sigurd on eri artikkeli, jossa myös luetellaan sen nimisiä henkilöitä.
Ramsundin kaiverruksen (n. 1030, Ruotsi) pohjalta tehty piirros kuvaa, kuinka (5) Sigurðr tappaa suurta kulta-aarretta vartioineen Fáfnir-lohikäärmeen, (1) paistaa sitten sen sydäntä ja maistaa siitä tihkunutta verta ja alkaa näin ymmärtää lintujen kieltä. (2) Linnut varoittavat Sigurðria: Sigurðrin miekan takonut seppä Reginn, joka on Sigurðrin kasvatusisä mutta myös Fáfnirin veli, suunnittelee Sigurðrin surmaamista. Tällöin (3) Sigurðr surmaa Reginnin ja (4) ottaa Fáfnirin kulta-aarteen itselleen ja lastaa sen ratsunsa Granin selkään. Vasemmalla on kuvattuna (6) Reginnin ja Fáfnirin veli, saukonhahmoinen Otr, jonka taposta Fáfnirin omima ja Reginniltä eväämä kulta-aarre oli maksettu verirahana.
Eddan Sigurdia käsittelevät runot pohjautuvat frankkilaiseen perinteeseen, ja Sigurdin tarina ja Völsungien taru ovat luultavasti tulleet pohjoiseen samanaikaisesti ja toisiinsa sekoittuneena. Taustalla on frankkien sankari Sifrit, jonka ympärille syntyi varhaiskeskiajalla laaja tarusto.[1]
Germaanisessa mytologiassa on vastaava sankarihahmo, Siegfried, joka on myös lohikäärmeentappaja. Siegfried on Nibelungein laulun ensimmäisen osan päähenkilö. Pohjoismaisessa ja germaanisessa tarinaperinteessä on selviä eroja, mutta yhteistä niille on nuoren sankarihahmon suunnaton voima ja rohkeus.[2]