Sirkus (elokuva)

Sirkus
The Circus
Ohjaaja Charles Chaplin
Käsikirjoittaja Charles Chaplin
Tuottaja Charles Chaplin
Säveltäjä Charles Chaplin
Kuvaaja Roland Totheroh
Leikkaaja Charles Chaplin
Tuotantosuunnittelija Charles D. Hall
Pääosat Charles Chaplin
Merna Kennedy
Allan Garcia
Henry Bergman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Levittäjä United Artists
Netflix
Ensi-ilta 6. tammikuuta 1928 (Yhdysvallat)
9. huhtikuuta 1928 (Suomi)
Kesto 70 min
Alkuperäiskieli mykkä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Sirkus (engl. The Circus) on vuonna 1928 valmistunut Charles Chaplinin ohjaama yhdysvaltalainen mykkäelokuva, jonka Chaplin myös tuotti. Elokuva menestyi hyvin: se tuotti yli 3 800 000 Yhdysvaltain dollaria, ja siitä tuli elokuvahistorian seitsemänneksi tuottoisin mykkäelokuva. Chaplin sai elokuvasta myös erikois-Oscarin ensimmäisessä Academy Awards -gaalassa.

Elokuvan tuottaminen oli Chaplinille vaikeaa aikaa, ja erilaisten keskeytysten takia sen tekemiseen meni kaksi vuotta. Valmista elokuvamateriaalia tuhoutui, ja studiolla riehuneessa tulipalossa tuhoutui lavasteet, mutta vaikeimmaksi ongelmaksi muodostui hänen skandaalin aiheuttanut avieronsa Lita Greystä. Myöhemmin Chaplin ei juuri koskaan maininnut Sirkusta haluten ilmeisesti unohtaa kuvausten aikaiset monet ikävät kokemukset[1]. Kenties juuri tästä syystä Sirkus on valmistumisaikansa menestyksestä huolimatta jäänyt vähemmälle huomiolle kuin sitä edeltänyt Kultakuume (1925) tai sitä seurannut Kaupungin valot (1930).

Chaplin teki vuonna 1968 elokuvasta uuden version, jonka hän varusti säveltämällään uudella musiikilla. Hän lauloi myös elokuvan alun kappaleen ”Swing, Little Girl”.

  1. Jussi Karjalainen, Rautainen rutiini, Tv-maailma, 24/2012 sivu 9

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne