Skottipresbyteerien liitto (engl. Covenanters) oli 1600-luvun Skotlannissa vaikuttanut kapinaliike, joka syntyi, kun Kaarle I yritti muuttaa Skotlannin presbyteeristä kirkkojärjestystä anglikaaniseksi.[1]
Kapinan ensimmäisiä merkkejä oli suullisen perimätiedon mukaan[2] välikohtaus St Gilesin katedraalissa, jossa torikauppias Jenny Geddes heitti pappia tuolilla, koska pappi luki ääneen anglikaanista rukouskirjaa. Skotit muodostivat National Covenant -liiton vuonna 1638 oman kirkkojärjestyksensä suojelemiseksi. Kaarle I vastasi aloittamalla piispojen sodat[3], jotka olivat kolmen kuningaskunnan sotien ensimmäinen vaihe. Kolmen kuningaskunnan sotien tuhoisin vaihe oli Englannin sisällissota, jonka yhteydessä Kaarle I mestattiin.
Presbyteerien johtajat muodostivat Skotlannin de facto hallituksen kolmentoista vuoden ajaksi (1638–1651).[4][5] Englannin pitkä parlamentti pyysi heiltä sotilaallista apua, johon he suostuivat saatuaan vastineeksi juhlallisen vakuutuksen (Solemn League and Covenant, 1643) uskonnollisten oikeuksiensa turvaamisesta. Skotit lähettivät armeijansa Englantiin parlamentin tueksi ja voittivat rojalistien joukot Marston Moorin taistelussa vuonna 1644. Presbyteerien joukkoja johti kolmikymmenvuotisen sodan veteraani ja Ruotsin entinen sotamarsalkka Alexander Leslie[6].
Presbyteerien liitolla oli kuitenkin monia vastustajia Skotlannissa, ja skotit kävivät keskenään sisällissotaa. Lisäksi heidän luottamuksensa Englannin parlamenttiin alkoi hiipua varsinkin kuninkaan mestauksen jälkeen, ja he liittoutuivat Kaarle II:n kanssa. Liittouma ei ollut sotilaallisesti riittävän vahva Oliver Cromwellin joukkoja vastaan, jotka valtasivat Ylämaiden eteläpuoliset alueet Englannin sisällissodan lopulla. Cromwellin tasavallan aikana Skotlannin kirkon poliittinen merkitys väheni ja presbyteerejä yritettiin käännyttää muiden protestanttisten suuntausten kannattajiksi[7].
National Covenant -asiakirjassa on samantyyppisiä sanamuotoja ja poliittisia päämääriä kuin Yhdysvaltain perustuslain esipuheessa.[8]