SpaceX Dragon 2 on SpaceX:n kapselimallinen uudelleenkäytettävä avaruusalus. Se on yhtiön toinen avaruusalus. Aiemmasta miehittämättömästä Dragon-kapselista poiketen se on tarkoitettu myös miehistön kuljetukseen. Aluksesta on kaksi versiota Crew Dragon ja Cargo Dragon; näitä nimityksiä käytetään rinnan Dragon 2:n kanssa.
Dragon 2 esiteltiin ensikertaa toukokuussa 2014. Aluksen ensimmäinen avaruuslento, miehittämätön koelento SpX-DM1, laukaistiin 2. maaliskuuta 2019. Ensimmäinen miehitetty lento, SpX-DM2 -koelento laukaistiin toukokuussa 2020. Cargo Dragonin ensilento SpaceX CRS-21 on vuonna 2020.
Perusmuodoltaan aiemman kaltainen alus on muuten pitkälti täysin uusi konstruktio verrattuna aiempaan.[1] Merkittävimpiä muutoksia aiempaan Crew Dragonissa ovat miehistöön liittyvät osat kuten istuimet, ohjaimet ja elossapitojärjestelmä sekä kyky lennonkeskeytykseen ja aluksen itsenäinen telakoituminen. Lisäksi aurinkopaneelit on integroitu rahtiosan pintaan avattavien paneelien sijaan. Crew Dragonissa on integroitu lennonkeskeytysjärjestelmä siis ns. "pelastustorni" eli hätätilanteessa se kykenee irrottamaan miehitetyn osan missä tahansa laukaisun vaiheessa kantoraketista. Alus on ensimmäinen tätä konstruktiota käyttävä avaruusalus.
Crew Dragonia kehitettiin osana Nasan Commercial Crew Development -ohjelmaa. Tämän valmistuttua SpaceX siirtyi NASAn Commercial Crew Program -ohjelmaan, jossa SpaceX tekee miehitettyjä lentoja kansainväliselle avaruusasemalle. Alus on FAA-sertifioitu myös kaupallisiin lentoihin. Cargo Dragon korvasi lennosta SpaceX CRS-21 alkaen Dragonin miehittämättömissä Commercial Resupply Services -ohjelman lennoissa.