Spruance-luokka

Spruance-luokka
Tekniset tiedot
Uppouma	7 800 t
Pituus	161,3 m (vesiraja) 171,7 m (kokonaispituus)
Leveys	16,8 m
Syväys	6,3 m
Koneteho	4 x GE LM2500 -kaasuturbiinimoottoria 80 000 shp
Nopeus	30 solmua
Miehistöä	296
Aseistus
Meritorjunta	2 x 5"/54 -tykkiä 1 x ASROC-sukellusveneidentorjuntajärjestelmä 6 x 12,75" Mk32 -sukellusveneidentorjuntatorpedoputkea 1 x helikopteri
Ilmatorjunta	1 x Sea Sparrow -ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
Infobox OK

Spruance-luokka oli Yhdysvaltain laivaston hävittäjäluokka, joka suunniteltiin 1960-luvulla korvaamaan toisen maailmansodan aikana rakennettuja Allen M. Sumner -luokan ja Gearing-luokan hävittäjiä. Alusten pääasiallisena tehtävä oli toimia lentotukialusryhmien sukellusveneentorjunnassa. Kooltaan alukset ovat kuitenkin kaksi kertaa niin isoja kuin toisen maailmansodan aikaiset hävittäjät ja silloisiin risteilijöihin verrattavia. Aluksia rakennettiin vuosina 1970–1979 kaikkiaan 31. Johtoalus ja siten koko luokka on nimetty toisen maailmansodan amiraali Raymond A. Spruancen mukaan.

Luokka oli suunniteltu täysin puhtaalta pöydältä. Se oli ensimmäinen yhdysvaltalainen sotalaiva, jossa oli kaasuturbiinimoottori. Rungossa oli sen verran kasvunvaraa, että Ticonderoga-luokka suunniteltiin myöhemmin Spruancen rungolle, vaikka alukset onkin luokiteltu risteilijöiksi.^[1] Kaikki alukset rakensi Ingalls Shipbuilding Pascagoulassa Mississippissä.

Spruance-luokan sukellusvenetorjuntajärjestelmän sensoriksi valittiin SQS-53-kaikuluotain, myöhemmin perässä vedettävä SQR-19-kuuntelulaite ja kaksi SH-60 Seahawk-LAMPS-helikopteria. Tämän jälkeen ASROC-heitin pystyy laukaisemaan kevyen Mark 46 -torpedon 22 km etäisyydelle. Lisäksi aluksessa on kaksi kolmen torpedon laukaisinta ja vaatimaton ilmatorjunta-aseistus RIM-7 Sea Sparrow -ohjuksella ja kaksi 5" MK 45 -tykkiä. Aluksen kevyt aseistus sai kohtaansa kovaa kritiikkiä kongressissa ja laivasto päivitti 24 alusta 1980-luvulla asentamalla VLS-järjestelmän, jonka 61 siiloon voi sijoittaa Tomahawk- tai Boeing Harpoon-ohjuksen, ja kahdella Phalanx CIWS-järjestelmällä.

Päivitysten myötä laivojen paino lisääntyi merkittävästi; alkuperäisestä 7 000 tonnista 8 250 tonniin, kun niihin lisättiin kevlar-panssarointi 1986 mennessä.

Vuonna 1998 seitsemän alusta, joissa ei ollut Tomahawk-ohjuksia, poistettiin aktiivikäytöstä ja asetettiin reserviin, kun Arleigh Burke -luokan AEGIS-järjestelmää käyttävät hävittäjät tulivat palvelukseen. Alukset olivat tuolloin vain 20 vuoden ikäisiä, kun laivaston alukset on yleensä poistettu käytöstä 30 vuoden palveluksen jälkeen. Alukset olivat kuitenkin kalliita ylläpitää vaatimansa suurilukuisen miehistön vuoksi ja sukellusveneentorjuntaan rajoittuneita. Viimeinen aktiivipalveluksessa ollut USS Cushing poistettiin käytöstä syyskuussa 2005. Suurin osa aluksista upotettiin laivaston harjoituksissa.

USS Paul F. Foster (DD-964) muutettiin kauko-ohjattavaksi harjoitusmaalia perässään vetäväksi ja sitä suojaavaksi koealukseksi.^[2]

1. ↑ http://www.globalsecurity.org/military/systems/ship/cg-47-history.htm
2. ↑ http://www.globalsecurity.org/military/library/news/2003/04/mil-030402-nns03.htm