”Summer Night City” Abba | ||
---|---|---|
![]() | ||
Singlen tiedot | ||
B-puoli | ”Medley: ’Pick a Bale of Cotton’/’On Top of Old Smokey’/’Midnight Special’” | |
Äänitetty | 29. toukokuuta, 6. kesäkuuta & 8. elokuuta 1978, Metronome- & Polar-studiot, Tukholma | |
Julkaistu | 6. syyskuuta 1978 | |
Tekijä(t) | Benny Andersson, Björn Ulvaeus | |
Tuottaja(t) | Andersson, Ulvaeus | |
Tyylilaji | disko, pop | |
Kesto | 03.34 | |
Levy-yhtiö | Polar Music | |
Abban muut singlet | ||
”Eagle” 1978 |
”Summer Night City” 1978 |
”Chiquitita” 1979 |
”Summer Night City” on ruotsalaisen Abba-yhtyeen vuonna 1978 ainoastaan singlenä julkaistu kappale. Se oli yhtyeen ensimmäinen kappale, jota äänitettiin sen uudella Polar-studiolla. Erityisesti kappaleen miksauksessa oli ongelmia, minkä vuoksi yhtyeessä oli havaittavissa tyytymättömyyttä sitä kohtaan.
Kappale nousi listaykköseksi muun muassa Ruotsissa, missä se oli yhtyeen viimeinen kärkeen noussut single. Yleisesti ottaen single menestyi hieman totuttua heikommin. Esimerkiksi Britanniassa se oli listasijoituksella mitattuna Abban heikoimmin menestynyt single viiteen vuoteen.