Suomen naisten lentopallomaajoukkue

Suomen naisten lentopallomaajoukkue
Liitto Suomen Lentopalloliitto
Maanosaliitto Euroopan Lentopalloliitto
Valmentaja Sveitsi Nikolas Buser
Kapteeni Kaisa Alanko
Eniten otteluita Mariliisa Salmi (235)[1]
FIVB-sijoitus 39. (12.7.2023)[2]
MM-kilpailut
Esiintymiset 1 kerta (ensimmäiset Neuvostoliiton MM-kisat 1978)
Paras sijoitus 21. sija (1978)
EM-kisat
Esiintymiset 5 kertaa (ensimmäiset Suomen EM-kisat 1977)
Paras sijoitus 12. sija (1977 ja 1989)

Suomen naisten lentopallomaajoukkue on Suomen Lentopalloliiton alaisuudessa toimiva lentopallomaajoukkue. Sen nykyinen päävalmentaja on sveitsiläinen Nikolas Buser, joka valittiin tehtävään tammikuussa 2023 Tapio Kangasniemen seuraajaksi[3].

Naisten maajoukkue on esiintynyt MM-kisoissa yhden kerran, vuonna 1978 Neuvostoliitossa. EM-kisoissa Suomi on pelannut viidesti. Kotikisoissaan vuonna 1977 ja Saksassa vuonna 1989 tuloksena oli 12. sija. Vuoden 2019 EM-kisoihin Suomi selviytyi voittamalla elokuussa 2018 kaikki neljä karsintaotteluaan. Lopputurnauksessa Suomi sijoittui Ankaran alkulohkossa viidenneksi ja kokonaistuloksissa 18:nneksi[4]. 2021 Romanian Cluj Napocassa Suomi oli jälleen alkulohkonsa viides ja kokonaistuloksissa 18:s. 2023 Tallinnan EM-kisoissa tuloksena oli tuttu alkulohkon viides tila ja kokonaissijoitus oli 21:s,

Syksyllä 2017 maajoukkue sijoittui Taiwanin kesäuniversiadeissa viidenneksi, joka on kaikkien aikojen paras palloilujoukkueen sijoitus kisojen suomalaishistoriassa.

  1. Naisten A-maaottelutilasto (pdf) 26.10.2021. Suomen Lentopalloliitto. Viitattu 18.4.2022.
  2. FIVB Senior World Ranking - Women en.volleyballworld.com. 12.7.2023. Viitattu 12.7.2023. (englanniksi)
  3. Sveitsiläinen Nikolas Buser Suomen naisten lentopallomaajoukkueen päävalmentajaksi 2023-2024 Lentopallo.fi. 19.1.2023. Suomen lentopalloliitto. Viitattu 20.4.2023.
  4. Final Ranking EuroVolley 2019. CEV. Arkistoitu 30.9.2019. Viitattu 11.9.2019. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne