The Expendables 4 | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Scott Waugh |
Käsikirjoittaja |
|
Tarina | Spenser Cohen |
Tuottaja |
|
Kuvaaja | Tim Maurice-Jones |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä | Lionsgate |
Ensi-ilta | 22. syyskuuta 2023 |
Kesto | 103 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 100 000 000 $ |
Tuotto | 51 100 000 $ |
Edeltäjä | The Expendables 3 |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
The Expendables 4 on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka on ohjannut Scott Waugh. Se on The Expendables -elokuvasarjan neljäs osa ja jatko-osa elokuvalle The Expendables 3 (2014).
Sylvester Stallone, Jason Statham, Dolph Lundgren ja Randy Couture uusivat edellisten elokuvien roolinsa. Muita rooleja esittävät Curtis ”50 Cent” Jackson, Megan Fox, Andy García, Tony Jaa, Eddie Hall, Sheila Shah, Jacob Scipio, Levy Tran ja Iko Uwais. Uwais esittää elokuvan roistoa.[1][2]
Elokuvan oli määrä saada ensi-iltansa alun perin vuonna 2022[3], mutta sittemmin ensi-ilta lykkääntyi syyskuuhun 2023.[4]
Elokuva on ensimmäinen, jossa pääosaa esittää Jason Statham. Kolmessa aiemmissa elokuvissa pääosaa esittänyt Stallonen rooli on pienempi ja samalla hänen viimeinen esiintymisensä elokuvasarjassa.