The Squid and the Whale | |
---|---|
Ohjaaja | Noah Baumbach |
Käsikirjoittaja | Noah Baumbach |
Tuottaja | Wes Anderson |
Säveltäjä | |
Kuvaaja | Robert D. Yeoman |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Sony Pictures Entertainment |
Levittäjä |
Samuel Goldwyn Films Netflix |
Ensi-ilta | 2005 |
Kesto | 81 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
The Squid and the Whale (televisioesityksessä Tursas ja valas) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Noah Baumbach. Elokuva on saanut useita palkintoja, muun muassa parhaasta draamaelokuvan ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta Sundance-elokuvafestivaaleilla. Elokuva oli myös ehdolla parhaasta käsikirjoituksesta vuoden 2006 Oscar-gaalassa.
Toisistaan vieraantuneesta Berkmanin pariskunnasta ja heidän kahdesta teinipojastaan kertova elokuva perustuu osin Noah Baumbachin omakohtaisiin kokemuksiin. Hän palasi samoihin teemoihin vuoden 2017 elokuvassa Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos)[1].