The Cranberries | |
---|---|
![]() The Cranberries Barcelonassa 2010 |
|
Tiedot | |
Toiminnassa |
1989–2003 2009–2019 |
Tyylilaji | alternative rock |
Kotipaikka | Limerick, Irlanti |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet | |
Entiset jäsenet |
Niall Quinn |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
The Cranberries oli irlantilainen rock-yhtye. Veljekset Noel ja Mike Hogan (kitaristi ja basisti) perustivat yhtyeen rumpali Fergal Lawlerin kanssa vuonna 1989 nimellä ”The Cranberry Saw Us”. Vuonna 1990 yhtye kuitenkin vaihtoi nimensä muotoon the Cranberries. Yhtye sai jo pian suosiota singlellään Linger. Yhtye ilmoitti vuonna 2004 pitävänsä taukoa. Yhtyeen laulaja Dolores O’Riordan aloitti soolouransa albumilla Are You Listening?, joka ilmestyi 2007. Uusin sooloalbumi No Baggage ilmestyi vuonna 2009.
Yhtye ilmoitti tammikuussa 2009 tekevänsä paluun ja sen yhteydessä ilmoitti kiertävänsä Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Vuonna 2011, kymmenen vuoden tauon jälkeen, yhtye ilmoitti julkaisevan uuden albumin nimeltä Roses. Keväällä 2017 The Cranberries julkaisi albumin nimeltä Something Else, joka sisältää akustisia sovituksia yhtyeen suurimmista hiteistä sekä kolme uutta kappaletta.
Dolores O’Riordan kuoli äkillisesti Lontoossa 15. tammikuuta 2018.[1] Lokakuussa 2018 yhtye ilmoitti lopettavansa toimintansa viimeisen albuminsa In the End julkaisun jälkeen.[2]