Thin Lizzy | |
---|---|
Thin Lizzy 1977 |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1969–1983, 1996– |
Tyylilaji | hard rock, heavy metal |
Kotipaikka | Irlanti |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Brian Downey - rummut |
Levy-yhtiö |
Decca Records |
Thin Lizzy on vuonna 1969 perustettu irlantilainen hard rock -yhtye. Sen ensimmäinen toimintakausi oli vuosina 1969–1983. Yhtyeen johtohahmona ja pääsäveltäjänä toimi Phil Lynott (k. 1986). Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Whiskey in the Jar", "The Boys Are Back in Town", "Jailbreak" ja "Dancing In The Moonlight". Thin Lizzy tunnetaan myös niin sanotun kahden soolokitaristin tuplakitara-soundin pioneerina. Karismaattisen keulakuvan, guyanalais-irlantilais-juuret omaavan Lynottin sanoitusten aiheita olivat mm. ns. "kovanaamat", rakkaus ja romantiikka sekä myös Irlannin historia. Vaikka yhtyeen musiikki luokitellaan yleisesti hard rock -genreen kuuluvaksi, on sen kappaleissa esiintynyt vaikutteita muun muassa irlantilaisesta kansanmusiikista, soulmusiikista, countrysta sekä psykedeelisestä rockista ja heavy metalista. Thin Lizzy vaikuttikin merkittävästi heavy metalin kehitykseen 1970-luvulla, ja lukuisat 1980-luvun speed metal - ja thrash metal - yhtyeet ovat nimenneet Thin Lizzyn esikuvakseen. Thin Lizzy koottiin uudelleen vuonna 1996, ja se tekee edelleen kiertueita soittaen yhtyeen alkuperäistä materiaalia.