Tinarutto on alhaisessa lämpötilassa esiintyvä ilmiö, jossa tina muuttuu allotrooppisesta muodosta toiseen, valkoisesta (β-)tinasta harmaaksi (α-)tinaksi ja jonka vaikutuksesta tinaesineet herkästi haurastuvat ja hajoavat kylmässä.
Tinarutto tuli tunnetuksi Euroopassa keskiajalla, kun havaittiin, että kirkkojen tinaiset urkupillit hajosivat viileässä ilmiössä. Kun hajoaminen pääsee alkuunsa, se etenee kiihtyvästi.
Euroopan unionin säädettyä haitallisten aineiden käyttöä rajoittavan RoHS-direktiivin, ja vastaavien lakien tullut säädettyä myös muualla, vanhastaan juotosmetalleina käytetyt tinan ja lyijyn seokset on yleisesti korvattu lähes puhtaalla tinalla, minkä vuoksi tinarutosta ja sen torjunnasta on jälleen tullut huomattava ja vaikea teknologinen ongelma.[1][2]