Toni Nieminen

Toni Nieminen
Henkilötiedot
Koko nimi Toni Markus Nieminen
Syntynyt31. toukokuuta 1975 (ikä 49)
Lahti, Suomi
Mäkihyppääjä
Pituus 179 cm[1]
Seura Lahden Hiihtoseura
Puijon Hiihtoseura
Maailmancup
Kaudet 1991–2002
Voitot 9
Palkintokorokkeella 12
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Albertville 1992 suurmäki
Kultaa Kultaa Albertville 1992 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Albertville 1992 normaalimäki
Nuorten MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Vuokatti 1992 joukkuemäki
Kultaa Kultaa Vuokatti 1992 normaalimäki

Toni Markus Nieminen (s. 31. toukokuuta 1975 Lahti) on suomalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä ja olympiavoittaja.

Niemisen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluu hänen 16-vuotiaana vuonna 1992 Albertvillen talviolympialaisissa saavuttamansa suurmäen kulta. Nieminen oli Albertvillessä mukana myös kultaa hypänneessä joukkueessa ja sai normaalimäessä pronssia. Samana vuonna hän voitti myös sekä Keski-Euroopan mäkiviikon että maailmancupin kokonaiskilpailut. Nieminen voitti kyseisenä vuotena kolme mäkiviikon kilpailua ja oli yhdessä toinen. Nieminen on edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkihypyn olympiavoittaja ja nuorin mäkiviikon kokonaiskilpailun voittoon yltänyt hyppääjä[2].

Nieminen oli 13-vuotiaana 1989 Lahden MM-hiihtojen koehyppääjä. Hän siirtyi V-tyyliin keväällä 1991, minkä jälkeen ura lähti nousuun. Hän voitti ensimmäisen maailmancup-osakilpailunsa syksyllä 1991 kauden avauskisassa Thunder Bayssa. Saman kauden aikana hän voitti 1992 kolme SM-kultaa ja kaksi nuorten MM-kultaa ja yhteensä kahdeksan maailmancupin osakilpailua edellä mainittujen saavutusten lisäksi.

Myöhemmin urallaan Nieminen ei enää päässyt vuoden 1992 saavutustensa tasolle. MM-kisoissa Falunissa 1993 Nieminen oli viides normaalimäessä mutta epäonnistui suurmäessä ja oli joukkuekisassakin vaisu. Planican lentomäessä vuonna 1994 hän ylitti kuitenkin ensimmäisenä mäkihyppääjänä 200 metrin rajan. 1994–1995 Nieminen sai Puijolla viimeisen maailmancup-voittonsa K90-mäessä ja oli saman talven maailmancupissa 11. kokonaispisteissä sekä Keski-Euroopan mäkiviikon kahdeksas. Thunder Bayn MM-kisoissa Nieminen sen sijaan ei onnistunut. Nieminen kuului vielä Suomen 2002 Salt Lake Cityn olympialaisten mäkijoukkueeseen, ja hän kantoi Suomen joukkueen lippua kilpailujen avajaisissa.

Nieminen sai erikoisluvalla 17-vuotiaana ajokortin.[3] Mäkihyppyuransa jälkeen Nieminen on toiminut ravihevosten valmentajana ja ohjastajana. Ohjastajanuralla Nieminen on saavuttanut yhteensä 707 ravilähtöä totosijoin 38-51-50, (3.8.2018 mennessä).[4] Hän toimi vuosina 2004–2018 MTV3-kanavalla mäkihyppylähetysten asiantuntijakommentaattorina[5] selostaja Jani Uotilan rinnalla.

Nieminen hyppäsi tammikuussa 2016 hyppyrimäestä ensimmäisen kerran 12 vuoteen ja sanoi tekevänsä paluun SM-tasolle[6]. Hän hyppäsi 30. tammikuuta 2016 Lahdessa SM-kisoissa normaalimäessä sijoittuen 17:nneksi.[7] Pienen mäen SM-kisoissa Taivalkoskella 2. huhtikuuta 2016 oli Niemisen sijoitus sama 17.[8]

Syyskuussa 2017 hän kuitenkin ilmoitti, että mäkihyppyura on toistaiseksi jäissä.[9]

Lahden kaupunginhallitus myönsi hänelle 1. marraskuuta 2000 Lahti-mitalin numero 40.[10]

Keväällä 2021 Nieminen osallistui Big Brother Vip -ohjelmaan, jossa oli mukana yhteensä 14 julkisuudesta tuttua henkilöä. Hänet häädettiin ulos talosta toisena kilpailijana[11].

  1. Toni Nieminen sports-reference.com. Arkistoitu 27.9.2011. Viitattu 21.6.2016. (englanniksi)
  2. Domen Prevc Aiming to Become Second Youngest Winner of Four (PDF) FIS. Arkistoitu 3.2.2017. Viitattu 26.1.2017. (englanniksi)
  3. Olympiahistoriaa: 16-vuotias Toni villitsi Suomen 1992
  4. Mäkikotka Toni Nieminen sai postia Meksikosta maanjäristyksestä selvinneeltä naiselta – "Kirje veti ihon kananlihalle" Kaleva.fi. Viitattu 3.8.2018.
  5. Toni Nieminen kokopäiväiseksi kommentaattoriksi
  6. Turunen, Suvi: Toni Nieminen palasi yllytettynä puomille – eka hyppy 12 vuoteen Lahden pikkumäestä Yle Uutiset. 15.1.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 19.1.2016.
  7. Lyytikäinen, Eerikki: Toni Niemisellä mahtava paluu mäkeen: ”Voi veljet, että oli hauskaa!” Iltalehti. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 30.1.2016.
  8. Eskola, Juhani: Näin kävi Toni Niemiselle SM-kisassa – ”Mukavaa oli silti” Ilta-Sanomat. 2.4.2016. Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 2.4.2016.
  9. Toni Nieminen luopui unelmastaan: ”Kun taskut on tyhjät” iltalehti.fi. Viitattu 30.9.2017.
  10. Lahden mitali Harald Relanderille ja Maila Koskiselle (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Toni Nieminen häädettiin Big Brother -talosta toisena asukkaana

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne