Viitala on Kurikan kaupungin pohjoisosassa sijaitseva kylä, joka rajoittuu Ilmajoen Nopankylään. Kylältä on noin 10 kilometriä Kurikan keskustaan.
Kylä on kehittynyt torppariasutuksena pääasiassa 1800-luvulla Kyrönjokeen laskevan Nenättömänluoman ja sen sivuhaaran Viitalanluoman varsille.[1] Peltoalaltaan pienten torppien oli haettava sivuelinkeinoja, ja kylästä muodostui yksi Kurikan 1800-luvun kärryseppien tärkeimmistä alueista viereisen Kampinkylän ohella.[2][3]
Kylä oli edistyksellinen ja sinne perustettiin Kurikan sivukylien ensimmäinen kansakoulu 1901, joka aloitti 1903.[4]
Suurimmillaan kylässä oli 1900-luvun puolivälissä noin 400 asukasta, josta se on vähentynyt murto-osaan maatalouden ja metsätyön koneellistuessa. Pohjanmaan Kaluste Oy:n perustaja Pentti Viitala aloitti huonekalujen tekemisen Viitalan kansakoululla, kun koulu oli oppilaiden vähyyden takia lopetettu.
Viitalan Nuorisoseura ylläpitää Nuorisoseurataloa juhlien ja kokousten pitopaikkana.[5]