Ville-Petteri Galle (s. 4. lokakuuta 1987[1]), taiteilijanimeltään VilleGalle, on helsinkiläinen rap-muusikko, joka tunnetaan rapduo JVG:n toisena artistina.
JVG:n Galle perusti yhdessä kaverinsa Jare Brandin kanssa. Ura alkoi ”Koutsi soittaa” -kappaleella, johon he kuvasivat myös ystävilleen suunnatun musiikkivideon kotivideotyyliin. Video julkaistiin YouTube-palvelussa joulukuussa 2009. Suuren kansallisen läpimurtonsa duo teki vuonna 2011 ”Häissä”-kappaleella, jonka yhtye esitti jääkiekon maailmanmestaruuden kultajuhlissa[2]. Ennen JVG:tä Galle oli tehnyt musiikkia yhdessä Junon (oik. Jon Korhonen) kanssa[2].
Galle oli mukana MTV3:n tanssikilpailun Tanssii tähtien kanssa seitsemännellä tuotantokaudella syksyllä 2012. Hän oli myös artistina Nelosen Vain elämää -viihdeohjelman neljännellä tuotantokaudella vuonna 2015 ja kymmenennellä tuotantokaudella vuonna 2019.