Villisika

Villisika
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Suomessa:
Elinvoimainen [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo:	Siat Suidae
Alaheimo:	Siat Suinae [3]
Tribus:	Suini[3]
Suku:	Siat Sus
Laji:	scrofa
Kaksiosainen nimi
Sus scrofa Linnaeus, 1758
Synonyymit
katso teksti
Villisian alkuperäinen levinneisyysalue (vihreä), sekä istutukset ja villiintyneet kesysiat (sininen)
Alalajit [3]
S. s. scrofa – villisika[4] S. s. algira S. s. attila S. s. cristatus S. s. davidi S. s. leucomystax S. s. libycus S. s. majori S. s. meridionalis S. s. moupinensis S. s. nigripes S. s. riukiuanus – riukiunvillisika[5] S. s. sibiricus S. s. taivanus S. s. ussuricus S. s. vittatus – juovasika[4]
Katso myös
Villisika Wikispeciesissä   Villisika Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Villisika eli metsäkarju^[4] (Sus scrofa) on sorkkaeläimiin kuuluva suurikokoinen sikalaji ja useimpien, mutta ei kaikkien^[1] kesyjen sikojen kantamuoto. Sen pääasiallista esiintymisaluetta on Euraasian lauhkea lehtimetsävyöhyke. Suomeen villisika on levinnyt uudelleen Virosta ja Venäjältä 1900-luvun puolivälistä alkaen, mutta on yhä varsin harvalukuinen.^[6]

1. ↑ ^{a b} Oliver, W. & Leus, K.: Sus scrofa IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 574. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 15.8.2021.
3. ↑ ^{a b c} Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Sus scrofa Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 15.8.2010. (englanniksi)
4. ↑ ^{a b c} Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 62–63. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
5. ↑ Koivisto, Ilkka; Sarvala, Maija ja Liukko, Ulla-Maija (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet 3. Nisäkkäät, Matelijat, s. 40. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4689-6
6. ↑ Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 37–38. (Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos) Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8