Virtsarakko

Miehen sukuelinten anatomiaa.
1. Virtsarakko. 2. Häpyliitos. 3. Siitin. 4. Paisuvaiskudos. 5. Terska. 6. Esinahka. 7. Virtsaputki. 10. Rakkularauhanen. 12. Eturauhanen. 15. Siemenjohdin. 16 Lisäkives. 17. Kives. 18. Kivespussi.

Virtsarakko (lat. vesica urinaria) on häpyluun takana sijaitseva sidekudoksen, limakalvon ja sileän lihaksen muodostama, virtsaamisten väliaikoina virtsaa säilyttävä pussimainen elin.

Virtsa tulee rakkoon munuaisten konsentroimana virtsanjohtimia pitkin. Virtsa poistuu rakosta virtsaputkea pitkin.

Virtsarakon tyhjentäminen, virtsaaminen, perustuu virtsaamisheijasteeseen. Heijaste syntyy, kun virtsarakon seinämiin kohdistuu virtsan aiheuttama venytys. Tieto täydestä rakosta kulkee hermoston välityksellä virtsaamiskeskukseen, joka taas lähettää parasympaattista hermostoa pitkin supistumiskäskyn virtsaputken sulkijalihaksiin.

Pienillä lapsilla heijasteen aiheuttama virtsaamisrefleksi on automaattinen toiminto, jota ihminen oppii säätelemään tietoisesti noin kahden tai kolmen vuoden iässä. Kuitenkin kuivaksi opettelu vaatii lapselta aikaa, ja erityisesti nukkuessa virtsanpidätys voi olla vaikeaa. Tällöin puhutaan yökastelusta.

Virtsarakon erikoispiirre on sen sisäpuolta verhoava uroepiteeli, joka voi venyä huomattavastikin tarvittaessa. Virtsaamistarve voi syntyä jo noin 250 ml:sta virtsaa, mutta jos syntyvä heijaste torjutaan, rakko voi laajentua jopa yli 500 ml vetoiseksi. Jos tarve edelleen torjutaan, rakko tyhjentyy automaattisesti, sillä seinämien sileät lihakset kestävät venytystä vain tiettyyn rajaan asti.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne