Wihurin Sibelius-palkinto on Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston myöntämä palkinto kansainvälisesti tunnetulle ja tunnustetulle taidemusiikin säveltäjälle.[1] Palkinto on yksi klassisen musiikkimaailman arvostetuimmista ja rahallisesti suurimmista palkinnoista. Ensimmäinen Wihurin Sibelius-palkinto jaettiin vuonna 1953 Jean Sibeliukselle, jonka mukaan palkinto on nimetty. Vuoteen 2023 mennessä Wihurin Sibelius-palkintoja on jaettu yhteensä 20 kappaletta, joista viimeisin vuonna 2023 jaettu oli arvoltaan 150 000 euroa. Sen sai ranskalainen säveltäjä Tristan Murail.[2] Wihurin Sibelius-palkinnon jakamista varten on asetettu viisijäseninen asiantuntijalautakunta, joka koostuu arvostetuiden suomalaisten musiikki-instituutioiden edustajista. Asiantuntijalautakuntaan on kuulunut musiikkitieteen professoreita ja säveltäjiä.
Palkintoja voivat saada sekä yksityiset henkilöt että yhteisöt kansallisuuteen, uskontoon, rotuun tai kieleen katsomatta.
<ref>
-elementti; viitettä v2023
ei löytynyt