WCW, eli World Championship Wrestling, oli ensin NWA:n, sitten Ted Turnerin omistuksessa oleva painipromootio. WCW nousi lopulta USA:n toiseksi suureksi promootioksi, ja johtikin World Wrestling Federationiä katsojaluvuissa vuosina 1996–1998. WCW näkyi Turner Network Television (TNT) kanavalla 1995-2001. WCW kuitenkin hiipui, ja lopulta Ted Turner pani sen myyntiin vuonna 2001, jolloin WWF osti sen. WCW:n tuhosta on kiistelty paljonkin painifanien keskuudessa, ja syitä väitetäänkin olevan useita. Kuuluisimpia syitä ovat muun muassa:
nWo (new World order) -ryhmittymän ylikäyttäminen.
Vince Russon bookkaukset.
David Arquetten mestaruuskausi.
Liiallinen ja turha rahantuhlaus.
Creative Control -painijasopimukset, joiden avulla samat henkilöt olivat ns. "huipulla" melkein WCW:n loppuajan.
Uusien ja omatekemien tähtien puuttuminen.
WCW:n backstage-politiikka.
Finger Poke of Doom (Hogan ja Nash ottelivat WCW-mestaruudesta, mutta ottelu loppui lyhyeen, kun Nash kaatui tahallaan Hoganin sormeniskusta ja antoi mestaruutensa mennä. Tämän jälkeen nähtiin vielä new World orderin uudelleenryhmittyminen, ja nWo hakkaamassa WCW:n uutta sukupolvea edustava Goldberg).