Xiongnut (kiin.: 匈奴; pinyin: Xiōngnú, mong. Хүннү улс, ven. Ху́нну) oli nomadikansa, joka asui Pohjois-Kiinassa Ilin tasangoilta Mongolian maanviljelysalueille saakka ulottuvalla alueella. He asuivat pohjoisessa Kiinassa ainakin Qin- ja Han-dynastioiden aikana 221 eaa. – 220 jaa. Joidenkin tietojen mukaan heitä oli siellä vielä 300–430 jaa., jolloin Pohjois-Kiinassa hallitsivat barbaarikansat.
Xiongnut sotivat naapurikansojen, kuten Dingling- ja Yuezhi-heimon, kanssa. He hyökkäsivät myös Shaanxin alueelle.[1]
Xiongnuilla oli valtakunta, jonka ensimmäinen johtaja oli Touman (noin 220–209 eaa.). Toinen merkittävä hallitsija oli nimeltään Modu (noin 209–174 eaa.).[2]
Samoihin aikoihin Keltaisenjoen seudulla oli Ordoksen kulttuuri.
Jotkut tutkijat ovat 1700-luvulta asti esittäneet, että Eurooppaan 300-luvulla tyhjästä ilmestyneet hunnit olivat xiongnuja. Nykytutkijat eivät kuitenkaan pidä tätä teoriaa uskottavana todisteiden puutteen vuoksi.[3]