Zoofilia

Franz von Bayrosin piirros.
Veistos Intian Khajurahossa sijaitsevassa temppelissä.
Édouard-Henri Avrilin maalaus.

Zoofilia (kreik. ζῷον ’eläin’ + φιλία ’rakkaus’) eli eläimiin kohdistuva seksuaalinen parafilia,[1] jossa ihmisen seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu eläimiin. Tabuluonteisuutensa vuoksi ei ole varmaa tietoa, kuinka yleistä zoofilia on, mutta joidenkin tutkimusten mukaan se voi olla jopa yhtä yleistä kuin homoseksuaalisuus.[2][3][4] Eläimeen kohdistuvaa sukupuolitekoa kutsutaan eläimeen sekaantumiseksi.

Ennen zoofilia koettiin muiden seksuaalisten poikkeamien tavoin ihmisen häiriöksi tai mielenterveyden poikkeamaksi. Uudessa psykiatrian diagnostisessa käsikirjassa (DSM) kuitenkin erotetaan seksuaalinen mieltymys ja mielenterveyden häiriö toisistaan selkeästi: "henkilö, jolla on erikoinen seksuaalinen mieltymys (siis esimerkiksi seksuaalinen kiinnostus eläimiä kohtaan) ei ole sairas tai tarvitse hoitoa, ellei hänen taipumuksensa ole pakkomielteinen tai vahingollinen joko hänelle itselleen tai muille"[5]tarvitaan parempi lähde.

Zoofiliaa pidetään yleisesti tabuna, joten siitä ei juuri keskustella julkisuudessa tai mediassa. Tabuluonteisuutensa vuoksi zoofiliaan liittyvät uutisartikkelit tai keskustelut ovat myös hyvin stereotyyppisiä, yksipuolisesti kategorisoivia ja sisältävät epävalideja tai vahvasti ennakkoasenteellisia argumentteja.[6][7]

  1. Huttunen, Matti: Sukupuoliset kohdehäiriöt (pedofilia ja muut parafiliat) Terveyskirjasto. Duodecim Kustannus Oy. Arkistoitu Viitattu 13.11.2015.
  2. Understanding beastiality and zoophilia (2002). ISBN 0-9716917-1-1. Hani Miletski.
  3. D. Richard Laws and William T. O'Donohue. Books.Google.co.uk, Sexual Deviance, page 391. Guilford Press, 2008. ISBN 978-1-59385-605-2..
  4. Dekkers, Midas, 1946-: Dearest pet : on bestiality. Lontoo: Verso, 1994. 30929726 ISBN 0860914623 OCLC:30929726
  5. Seksualistin päiväkirja: Eläinseksin kriminalisoinnille ei ole perusteita seksualisti.blogspot.fi. Viitattu 11.10.2015.
  6. Marc Abrahams: Improbable research: bestiality saddled with the wrong image The Guardian. 19.9.2011. Arkistoitu Viitattu 22.12.2017. (englanniksi)
  7. Why people have sex with animals, explained by a psychologist The Independent. 24.4.2015. Arkistoitu Viitattu 22.12.2017. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Nelliwinne